05.05.2022
Aurinkoenergia on uusiutuva luonnonvara, jonka määrä miltei ylittää käsityskyvyn: koko ihmiskunta kuluttaa energiaa vuodessa suunnilleen saman verran kuin auringon energiaa imeytyy maanpintaan ja ilmakehään yhdessä tunnissa.
Auringossa meillä on uusiutuva, loputon energiamuoto, jonka käyttö ei suoraan aiheuta päästöjä tai jätteitä. Aurinkoenergiasta onkin kohistu jo vuosikausia; sitä on pidetty sekä täydellisenä haihatteluna että keinona pelastaa maailma.
Aalto-yliopiston mikro- ja nanotekniikan professori Hele Savin on ryhmänsä kanssa tutkinut aurinkoenergiaa ja testannut erilaisia laitteita jo vuosikausia. Savin on vankkumaton aurinkoenergian kannattaja, jota motivoi aurinkoenergian merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa ja globaaleiden energiakysymysten ratkaisuissa. Mutta ehtiikö aurinkoenergia pelastamaan ilmastonmuutokselta? Savin on vakuuttunut: ”Kyllä, mutta se edellyttää, että me kaikki edesautamme aurinkoenergian maailmanlaajuista yleistymistä mahdollisimman nopeasti.” (Kauppalehti Optio, 6/2018)
Mistä aurinkoenergia syntyy?
Yksinkertaistettuna aurinkoenergia syntyy näin: Auringonvalo koostuu fotoneista eli valohiukkasista. Kun nämä hiukkaset osuvat aurinkopaneeliin, ne imeytyvät paneelin sähköä johtavaan materiaaliin. Imeytyneistä fotoneista irtoaa elektroneja, jotka muodostavat sähkövirtaa paneeleiden aurinkokennoihin.
Miten aurinkoenergia saadaan käyttöön?
Suurin osa aurinkoenergiasta otetaan käyttöön aurinkopaneeleilla, joiden hyötysuhde on viime vuosien aikana parantunut merkittävästi. Aurinkoenergia käytetään samalla, kun sitä kerätään. Jos energiaa saadaan yli oman tarpeen, voidaan loput myydä sähköverkkoon.
Jos aurinkoenergiaa käytetään esimerkiksi mökillä, joka ei kuulu sähköverkkoon, voi energialla ladata akkuja. Akkujen kapasiteetti ja hyötysuhde eivät vielä ole parhaat mahdolliset, mutta niitä kehitetään jatkuvasti.
Aurinkoenergiaa otetaan talteen myös aurinkokeräimillä, jotka soveltuvat paneeleita paremmin kotitalouksien käyttöveden lämmittämiseen.
Mihin aurinkoenergiaa voi käyttää?
Kaikki sähkölaitteet voivat käyttää aurinkosähköä. Ensin aurinkoenergia johdetaan invertteriin, joka muuttaa paneeleiden tuottaman tasavirran verkkoon sopivaksi vaihtovirraksi (230 V). Invertteri kytketään kodin tai yrityksen sähköpääkeskukseen. Tämän jälkeen sähköä voi käyttää missä tahansa sähkölaitteessa.
Onko aurinkoenergian käyttö kannattavaa?
Aurinkoenergia säästää rahaa: Sillä voi omakotitalossa säästää 20-30 % sähkökustannuksista, ja koko aurinkosähköjärjestelmä maksaa itsensä takaisin jopa seitsemässä vuodessa. Lisäksi järjestelmän asennustyöstä saa kotitalousvähennyksen.
Mielessä kannattaa pitää myös, että sähkölaitoksilta ostetun sähkön hinta on viimeiset 20 vuotta noussut keskimäärin 6 % vuosittain.
Aurinkovoimalat ovat kannattavia myös teollisuusyrityksissä ja julkisissa rakennuksissa sekä liiketiloissa ja maataloudessa. Business Finland myöntää yrityksille 25 %:n estointituen aurinkovoimaloihin ja maatilat voivat hakea tukea ELY-keskukselta. Kaikki tuet ja rakennusluvat pitää hakea ennen rakentamisen aloittamista.
Vaikka aurinkosähkö on toistaiseksi vain täydentävä energiamuoto, on sillä monta etua. Se on huoltovarma, pitkäikäinen ja ekologinen. Sijoituksena se on todella riskitön, jossa tuotto sijoitetulle pääomalle on jopa yli 10 % vuodessa.
Aurinkosähkö kannattaa myös Suomessa!
Ennen ajateltiin, ettei näin pohjoisessa maassa kuin Suomessa ei kannata edes miettiä aurinkosähköä, mutta tehokkaampien aurinkopaneelien ansiosta tilanne on muuttunut. Aurinkosäteilyn erot meillä ja muualla ovat yllättävän pienet: esimerkiksi Helsingissä aurinkosäteilyn määrä vuositasolla on vain 15 % pienempi kuin Keski-Euroopassa, ja Pohjois-Suomessa määrä on vain 10 % pienempi kuin Helsingissä.
Totta on, että eniten aurinkosähköä saadaan maalis–lokakuussa, mutta sitä tuotetaan myös muina vuodenaikoina. Viileä ilmastomme parantaa herkästi liikaa kuumenevien aurinkopaneelien hyötysuhdetta, ja muuten joskus liialliselta tuntuvat sateet pitävät paneelit puhtaina. Lumi kuitenkin on paneeleilta itse muistettava poistaa.
Lisäksi paneelien sisältämät tehokkaat aurinkokennot keräävät hyvin talteen auringon säteilyn myös talvella, mitä voidaan tehostaa asentamalla paneelit jyrkkään kulmaan.